Suosituimmat valmennukset
Valmentajaesittely
Astuin ensimmäistä kertaa kuntosalille vuonna 2015. Vuosien varrella kokeilin monia erilaisia harjoittelutapoja, ja teinkin kaikki mahdolliset aloittelijan virheet. Nämä kokemukset innostivat syventämään tietämystäni, ja lopulta suoritin IntensivePT:n Personal Trainer -koulutuksen. Olen työskennellyt täysipäiväisesti valmentajana nyt 6 vuoden ajan. Tämän aikana olen keskittynyt päivittämään tietotaitoani vuosittain alan parhaiden koulutusten sekä uusimman tutkimustiedon avulla. Opiskelen parhaillani XAMK:ssa fysioterapeutiksi, ja taustalta löytyy myös Suomen Fitnessurheilu Ry:n Fitnessvalmentajakoulutus, joka antaa mahdollisuuden valmentaa kisalavalle asti!
Oma treenaaminen keskittyy fitness-lajeihin, joissa myös kilpailen. Mukaan mahtuu myös mm. jalkapalloa sekä kestävyyspuolta. Tykkään syvästä perehtymisestä ja tutkimustiedon hyödyntämisestä sekä omassa että asiakkaideni harjoittelussa. Innostun erityisesti siitä, miten teoreettinen tieto voidaan muuttaa käytännön harjoitteluksi salilla. Fysioterapiaosaaminen näkyy vahvasti työssäni ja ihmisen havainnointi liikkeessä on yksi erikoisosaamisiani. Jokainen valmennussuhde on mulle ainutlaatuinen mahdollisuus auttaa ihmisiä saavuttamaan heidän tavoitteensa ja parantamaan elämänlaatuaan.

Olen valmentajana vienyt monia asiakkaita elämänsä ensimmäistä kertaa salille, mutta valmennan myös tavoitteellisesti harjoittelevia urheilijoita aina fitnesslavoille asti. Oli kyseessä sitten elämäntapamuutos tai tietyn fysiikan saavuttaminen, räätälöin valmennuksen aina henkilökohtaisesti vastaamaan valmennettavan tarpeita ja tavoitteita.
Suoritetut koulutukset
-
Personal trainer (2020, IntensivePT)
-
Avaimet elämäntapamuutokseen opintokokonaisuus (23op): Kehon rakenne ja toiminta, Ravitsemus, Voimaharjoittelu, Pysyvän muutoksen toteuttaminen, Psyykkinen valmennus (XAMK, 2020 + 2025)
-
Levytanko-ohjaajakoulutus (Spartan, 2022)
-
Virallinen fitnessvalmentaja (Suomen fitnessurheilu Ry, oikeuttaa valmentamaan kilpalavoille asti, 2024)
-
Bodyfysio - Sovellettu biomekaniikka voimaharjoittelussa level 1-2 (2024)
-
Bodyfysio - Sovellettu biomekaniikka voimaharjoittelussa level 3 (2025)
-
Bodyfysio - Sovellettu biomekaniikka voimaharjoittelussa level 4 (2026)
-
-
Bodyfysio - Body fitness poseeraus workshop (2026)
Meneillään olevat koulutukset
-
Fysioterapeutti (AMK, valmistuminen 2027)
Valmennusfilosofia
Treenataan kovaa ja syödään hyvin!

Mun valmennusfilosofia rakentuu syvälle ymmärrykselle ihmisen anatomiasta ja fyysisestä suorituskyvystä. Tää tietämys on keskeinen osa sitä, miten suunnittelen valmennuksia, jotka eivät ainoastaan paranna fyysistä kuntoa, vaan tukevat myös jokapäiväistä hyvinvointia ja auttaa jaksamaan paremmin arjessa. Mun tavoitteena on, että valmennettavat ymmärtää, mitä heidän kehossaan tapahtuu harjoituksen aikana ja miksi tietyt harjoitteet on heille hyödyllisiä. Olen äärimmäisen tarkka tekniikoista sekä treenien laaduista ja ohjauksissa tuon tarvittaessa esiin myös fyssaripuolen osaamista.
Ravitsemus on mun valmennustyössä avainasemassa. Oikeanlainen ravinto on keskeinen tekijä maksimaalisen suorituskyvyn saavuttamisessa ja yleisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Oon auttanut lukuisia asiakkaita ymmärtämään, miten suuri merkitys ravinnolla on niin treenaamisen tehostamisessa kuin arkielämän energiatasojen ylläpitämisessäkin.
Kehittyminen kuntosaliharjoittelussa vaatii riittävän ärsykkeen, oikeat tekniikat ja tarpeeksi ravitsevaa ruokaa. Mun valmennuksissa korostan kovan treenin merkitystä – me ei tavoittella pikavoittoja tai noudata kitudieettejä. Mun asiakkaat usein yllättyy kahdesta asiasta: kuinka paljon voimaa heillä todella on ja kuinka paljon heidän tulisi syödä.
Mulle jokainen asiakas on yksilö, ja räätälöinkin jokaisen valmennuksen henkilökohtaisesti vastaamaan juuri heidän tarpeitaan ja tavoitteitaan. En kiellä ruoka-aineita vaan sen sijaan rakennan ruokavalion, joka on mieluinen ja toimiva. Odotan valmennettaviltani oma-aloitteisuutta ja säännöllisiä viikkoraportteja, mutta huutelen kyllä tarvittaessa peräänkin. Olen huomannut, että mitä aktiivisempi yhteistyö meillä on, sitä tuloksekkaampi ja palkitsevampi valmennussuhde kehittyy. Olen valmentajana intohimoinen, ja mulle sun onnistuminen on ensisijaisen tärkeää. Mä oon täysin valmis, nyt on sun vuoro.
Tervetuloa ottamaan selvää, kuinka voimme yhdessä päästä sun tavoitteisiin! 🔥
Valmennussovellus
Jokaiseen valmennukseen kuuluu valmennustarpeisiini personoitu valmennussovellus.
Sovelluksesta näet treeni- sekä ravinto-ohjelmasi, pystyt seuraamaan kehitystäsi ja sarjapainojasi, pääset keskustelemaan kanssani sekä näet jokaiseen liikkeeseen itse tuotetut tekniikkavideot voiceover -selostuksilla! Sovelluksen avulla saat lisäksi tarvittaessa luotua itsellesi vaikka valmiin kauppalistan! Kaikki mahdollinen sisältö on siis kätevästi yhden apin alla.
Lähivalmennettavat voivat myös itse varata ohjaustapaamisensa - tietysti sovelluksen kautta.
Sovelluksen saat ladattua Play-kaupasta tai App Storesta suoraan älypuhelimeesi, joten ohjaat kulkevat matkassasi joka paikkaan!




